Joopa, tää päivä onkin sitten mennyt aika pitkälti vaakatasossa kylmä pyyhe silmillä nukkuessa. Aivan hirvittävän kamala migreeni, alkoi jo päivällä. Tänään piti olla työpäivä, enkä sitten saanut saikkulappua kun ei ollut vapaita aikoja terveysasemalle. Onneksi pomo ymmärsi kun soitin sille ja selitin että yritin tosissani sitä lappua saada ja että olo on niin hirveä että en kyllä kykene töihin menemään. Väänsin puhelimessa itkua kun päähän sattui ja valo otti silmiin ja oli huono olo. Välittömästi puhelun loputtua rupesinkin sitten iloisesti oksentamaan ja oksensin muutaman kerran. Ei muuta kun litra vettä kurkusta alas ja takaisin nukkumaan. Heräsin takaisin elävien kirjoihin kuuden jälkeen illalla.

Viimeksi samanlainen oli tuossa talvella, sillon tosin iski töissä ja piti lähteä kesken päivän kotiin. Kotimatka ei ole koskaan tuntunut yhtä pitkältä ja on suorastaan ihme että en kolaroinut matkalla. En muista muuta kun sen olon että pakko skarpata ja selvitä kotiin, ja sen että hoin itselleni matkalla että en oksenna, en oksenna, en oksenna... En muista että olenko tullut keskustan poikki vai moottoritien kautta. Kotiin tullessa oksensin alaoven eteen roskiksen viereen ja heti sisään päästyä heittäydyin vessaan ja oksensin siihen vielä uudestaan. Hurraa. Tänään oli helpompi kun olin jo valmiiksi kotona ja heräsin siihen migreeniin. Pitänee pyytää lääkäristä tehokkaampaa lääkitystä migreenin hoitoon ja estoon, tai ainakin siihen helvetillisen kivun lievitykseen. Miranaxia/Miramaxia söin joskus kuukautiskipuihin, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Migreenilääkityksenä sitä käytetään myöskin, mutta en usko että se mulla tehoais siihenkään. Onhan ne napit toisaalta ihan vinkeitä sinisiä, melkein joku vois erehtyä luulemaan ettö viagraa popsin menemään...

Eilen tuli sitten lähete sinne kolposkopiaan. Puolen vuoden hoitotakuun puitteissa pääsen sinne, aika on syyskuun alkuun varattu. En todellakaan ole innoissani menossa sinne ja toivonkin että muutokset häviävät tällä aikaa kokonaan. 90% nuorilla olevista muutoksista häviää vuodessa, ja muutosten havaitsemisesta on kulunut vuosi tuossa syyskuun kieppeillä. Teoreettinen mahdollisuus sille siis on, paitsi jos kyseessä on syövän esiaste, sittenhän se ei katoa mihinkään vaan on ja pysyy ja pahenee.

Ohhoh, olinpa sitten iloisesti unohtanut maksaa yhden laskun, jonka eräpäivä oli kuukausi sitten. Hupsis? Noh, näitä sattuu. Viimeksi oli ihan sama juttu, maksoin sitten kaksi laskua - toisen ajoissa ja toisen myöhässä. Mitään maksumuistutuksia ei kyllä näkynyt missään, mielenkiintoista sinällään. Jaaha, kai se täytyy mennä jotakin ruokaa puuhaamaan kun on kamala nälkä. Tai tekee jotain suolaista mieli. Vois tehdä nuudeleita ja hapanimeläkastiketta. Eikun perhana, mullahan on eilisiä chicken wingsejä! Syön niitä, oli kylmänäkin aika makoisia. Joo. Niin mä teen. Ja katselen muumeja.