Victor Mike, eli natoaakkosilla sanottuna VM eli vituiks män. Ihan tuskaa olla grillillä töissä kun ranskikset himottaa niin saakelisti. Selvisin päivän toiseen välipalaan asti. Sitten houkutus kävi liian suureksi. Eli jätin suosiolla iltaruoan syömättä. Huomenna en aio sortua, vaan taktikoin päivän syömiset niin että syön töissä lounaan (ateriapatukka) ja toisen välipalan. Nuo ruuat on kyllä hyviä ja maukkaita, siis oikeasti tosi hyviä. Ainoa vaan että ne ei ole kovin täyttäviä. Ja aamupala kun on makea pirtelö niin sitä suolaista alkaa kaivata hyvin pian.

Päivän syömiset menee siis kaavalla pirtelö - liemi - ateriapatukka - liemi - pasta/keitto + vanukas. Noita saa toki muutella noita järjestyksiä, mutta noin ne menee kaikista fiksuiten. Täytyy vaan jakaa noita tasaisesti pitkin päivää. Alkuun toi aterioiden määrä tuntu ihan valtavalta ihmiselle joka syö yleensä kaksi kertaa päivässä, mutta tästä ainakin oppii sen että pitäis syödä pieniä annoksia useamman kerran päivässä. Ja aika kasvispainotteista ruokaa. Olen vähän kahden vaiheilla että pitäiskö tämän jälkeen ruveta karppaamaan vai tuhannen kalorin dietille... Täytyy pikkusen miettiä. Karppaaminen onnistu ihan kivasti kun sai syödä oikeastaan kaikkia ihania herkkuja kuten juustoja ja lihaa ja jogurttia. Mutta toisaalta tuhannen kalorin diettikin olis vaihtelua, tulis semmosta terveellistä ja salaattipainotteista ruokaa tehtyä. Maltilla makeita hedelmiä ja marjoja, mutta esimerkiks kiiwejä ja greippejä sais syödä. Täytyykin tutkia kaikkien hedelmien sokerit ja katsoa mitä uskaltaa suuhun laittaa. Mä oon vaan niin halvatun laiska tekemään keittoja ja muutenkin panostamaan terveelliseen ruokaan.

Mutta sitten muihin aiheisiin. Tuossa reilu puoli vuotta sitten harkitsin hakevani kouluun josta valmistuis unelma-ammattiin. Jouduin sillon hautaamaan toiveet hakemisesta kun ikäehto ei täyttynyt. Nyt huomasin että samaan koulutukseen vois hakea, koulu alkais syksyllä ja ikäehto täyttyis tällä kertaa. Joten, minäpä pistin paperit sinne kouluun menemään! Ja toivon että pääsen sisään, voin muuttaa lasten kanssa Jyväskylään lähelle kavereita. Koulu kestää puolitoista vuotta, jonka jälkeen olis varmasti hyvät mahdollisuudet työllistyä taas täällä kotipaikkakunnalla. Ostaa pieni omakotitalo tai rivaripätkä. Menenpä tästä samantien katsomaan missä hinnoissa kaksiot liikkuu Jyväskylässä.

Ja huomenna menen allekirjoittamaan työsopparin kesätyötä varten. Hyvältä näyttää tämä elämä, ainakin tällä erää.