Joo, ei siitä näköjään mitään tule kun ei toinen pidä lupauksiaan. Tuntuu taas niin pahalta. Annoin liian aikaisin itselleni luvan haaveiluun ja siihen tolkuttomaan ihastumiseen. Nyt sattuu. Turhaan valvottuja öitä ja kerättyjä univelkoja. Kyllä se tähän päivään asti tuntui sen arvoiselta. Ei enää. Haluan kasvattaa sen panssarin sydämeni ympäri niin ettei kukaan pääse sisään, en yksinkertaisesti enää tähän elämäntilanteeseen jaksa tämmöistä parisuhdepaskapelleilyä. En jaksa ottaa turpaani ja pettyä kerta toisensa jälkeen. En vaan jaksa.

Viime päivät on olleet niin vaikeita... Liian vähän unta ja nyt tämä. Tuntuu kun kaikki kaatuis niskaan. Unohdan asioita ja päivät on yhtä alamäkeä. Pinna palaa ja vanne kiristää päätä. Eikä tää päänahan tulehtuminen ihottuman takia auta asiaa. Kipu, kutina ja kirvely on aika kovaa. Oleminen on taas varsin tuskaista. It sucks to be me.