Joopa joo. Nyt on käyty sitten luupattavana, kokemus oli sinällään ihan jännä ja mielenkiintoinen, ehkä jopa kivuliaskin. En päässyt päiväkirrasta kotiin samana päivänä vaan jouduin yöksi osastolle. Koettelemus alkoi maanantaiaamuna kello kymmenen. Homma alkoi vaatteiden vaihdolla, päivähuoneessa lueskelulla ja sitten kello 12 maissa laitettiin tippa oikeaan käteen ja annettiin alkulääkitys ja homma pääsi alkamaan. Puolen päivän jälkeen mut kuskattiin sängyllä toimenpidehuoneeseen jossa heitin housut hittoon ja loikkasin lavetille makaamaan. Jalat sidottiin tukiin ettei nukkuessa nytkähtelyt aiheuta mitään kamalaa. Viimeinen asia mitä muistan on se, kun mulle isketään sellainen yläasteen köksäntunneilla käytetty suojamyssy (sienihattu) päähän ja anestesialääkäri tulee laittamaan mut unille.

Sitten heräänkin vinkumaan hirveää kipua alavatsassa. Siihen ei tuntunut auttavan mikään. Sain suonensisäistä kipulääkettä, ei vaikutusta. Sain suun kautta kipulääkettä, ei vaikutusta. Vasta kolmas kipulääke (suun kautta otettava pitkävaikutteinen) auttoi ja uskalsin tovin nukkua. Herättyäni ei ollut kipuja. Ruokaakin saatoin jopa harkita. Virhe! Siirryin hoitsun avustamana päivähuoneen puolelle ja sain eteeni leipää, jogurttia, hedelmiä ja teetä. Työstin kaksi leipää ja meinasin vieruskaverilta pyytää että ojentaisi mulle päärynän, mutta en kerinnyt sitten pyytää kun tuli niin karmea olo. Sain juotua peräti puolikkaan kupin teetä ja ajattelin juuri pyytää sitä päärynää, mutta sitten päässä rupesi pyörimään ja tuli hyvin puistattava olo. Siis aivan karmea. Katsoin anovasti hoitsua joka tulikin kysymään että onko kaikki hyvin. Sain soperrettua että ei ole, nyt on HYVIN paha olo. Hoitsu pyysi nousemaan ylös tuolista, että hän veis mut takaisin heräämöön mutta eipäs onnistunutkaan kun en pysynyt edes sen vertaa tolpillani että jalat olis kantanu yhtään. Siispä kahden hoitsun voimin takaisin sänkyyn ja lisähappea naamariin. Hapen johdosta olo sitten parani sen verran että uskalsin nukahtaa. Kello oli tuohon aikaan ehkä puoli kolme.

Nukuin tovin aikaa, mutta paha olo ei suostunut lähtemään. Heikotti, enkä edes vessassa voinut käydä yksin. Ei sillä että siitäkään olisi mitään tullut, istuskelin pöntöllä minuutteja odotellen josko jotain tapahtuisi. Taisi vaan ujopissa iskeä kun hoitsu oli samassa kopissa. Onnistui sitten kummiskin. Pääsin takaisin sänkyyn happinaamarin kanssa ja pyysin että soittavat iskälle etten ole siinä kunnossa että voisin lähteä vielä mihinkään, tulisin sitten taksilla perässä jos saisin mihinkään edes lähteä. Noh, ei mennyt montaa minuuttia niin iskä olikin sitten siinä sängyn vieressä pitämässä kädestä. Siinä se istui koko sen pari tuntia odottamassa tietoa siitä pääsenkö mä kotiin vai jatkanko osastolle. Päättivät lopulta soittaa vuodeosastolle että tulevat mun hakemaan. Yöksi menin naistentautienpolin vuodeosastolle. Meinasivat jättää mut ilman iltapalaa ja heikosta hapesta johtuen jatkoivat suolaliuoksella tiputusta yön. Vessassa pystyin illalla jopa käymään itse. Sitä riemun määrää! Illalla katselin Täydelliset naiset ja pari jaksoa Sinkkuelämää ja sitten nukkumaan.

Aamulla en ihan tuntenut itseäni ihmiseksi, mutta päästivät kuitenkin osastolta. Yhdeksän aikaan iskä tuli hakemaan ja piipahdin apteekissa hakemassa uudet lääkkeet (eli siis minipillerit, kerron kohta miksi) ja sillä aikaa iskä haki mulle leipomosta tuoreita sämpylöitä ja MUSTIKKAPULLAA <3 Siitä sitten kotiin, kotona puhelin soi koko päivän. Töistä soiteltiin, kaverit soitteli (osa ainakin), äiti soitti, iskä soitti... Iltapäivästä heikotti vielä, mutta muuten oli ihan jo elinkelpoinen olo. Istuminen ja kyykistyminen eivät luonnistuneet silloin, eivätkä hirveän hyvin vieläkään. Puoli-istuva asento on paras.

Aivan, lääkkeistä. Olen siis syönyt tähän mennessä Meliane-merkkistä yhdistelmäehkäisypilleriä. Yhdistelmäehkäisypillereitä olen syönyt muistaakseni vuodesta -05. Sain leikkaavalta naistentauteihin erikoistuneelta lääkäriltä huudot, koska joku ajattelematon idiootti on mennyt määräämään yhdistelmäehkäisypillerit ihmiselle jolla on aurallinen migreeni ja joka kaikeksi onneksi myös tupakoi... Olen siis tietämättäni monta vuotta ollut vaarassa saada kohonneella riskillä aivoinfarkti. Mielenkiintoista. Lisäksi olen pituuteeni nähden liian painava. Suunnittelin aloittavani mehujätskidieetin. Mutta niin. takaisin pillereihin. Koska kuukautiseni ovat niin saatanan kivuliaat, en voi olla ilman pillereitä. Siirryin siis syömään Cerazette-merkkisiä minipillereitä. Veikeää, näistä ei pidetä ollenkaan taukoa. Saattavat jättää kuukautiset kokonaan pois. Huippua!

Haluan kotiin happiviikset. Ne oli mahtavat, hengittäminenkin niin paljon helpompaa. Olen unohtanut kirjoittaa tähän tekstiin jotakin, mutta en kuollaksenikaan muista mitä. Olo on vaan sellainen etten saa mistään kiinni enkä oikeastaan kaipaa elämääni mitään sisältöä. On helpottavaa kun kukaan ei soita, ei tekstaa, ei meilaa... Ja silti kaipaan sitä, että joku ottaisi lujaan halaukseen ja valehtelisi edes että hetken kaikki olisi hyvin. Kaipaan sitä, kun joku nukkuu vieressä ja vaikka kuorsaakin, kunhan pitää kainalossa. Ei tämä ole elämisen arvoista tämä minun elämä. Ei ainakaan näin. Vittu.