Päivä on suorastaan tulvinut nostalgiaa ja levotonta fiilistä. Uudet Calvin Kleinin tuoksut saapuivat tänään luokseni ja olen aivan rakastunut. Molemmat tuoksut ovat aivan täydelliset, vaikkakin eri tavalla. Luulin inhoavani myskiä, mutta ainakin tuossa unisex-tuoksussa se on raikkaan sitruksen lisäksi parhautta!

Tänään hiukset sai myös uuden kuosin. Nyt mätsään tukkani kanssa autoni sisätekstiileihin. Tukkanihan on nyt siis todella lyhyt ja suurimmaksi osaksi musta. Vain keesin päälliosa on punainen. Rakastan tätä uutta tyyliäni.

En ole ollut oma itseni viime aikoina. Viikonloppuna meinasin tappaa itseni stressiin, töissä oli suoraan sanottuna kamalaa ja jos olisin yhtään herkempi ihminen ja olisin kehdannut murtua niin olisin puolet työajasta istunut lattialla takahuoneessa itkemässä. Asiakkaissa ei ollut mitään vikaa vaan työkavereissa. En lähde erittelemään enempää mikä mätti, mutta raskasta oli kuitenkin. HYVIN raskasta.

Ja raskasta on ollut muutenkin. En tiedä kauanko tällaista menoa vielä jaksan. Osittain omasta valinnasta yksinäisyys potkii päähän. Tiedän etten teoillani ehkä näytä, mutta kyllä mustakin olis kiva vakiintua ja elää aikuisten elämää. Ei vaan ole näkynyt noita kelvollisia ja edes jollain tasolla varteenotettavia vaihtoehtoja. Tai yksi on, mutta ei siitä mitään tule kuitenkaan. Jos lähden listaamaan plussia ja miinuksia, niin kuten aina miinuksia tulee enemmän. Juu, ei riitä näköjään mulle että on omillaan toimeentuleva, ihan menestyvä, ok-näköinen, lapseton ja hieman mua vanhempi. Näiden hyvien puolten lisäksi on sitten se miinuspuoli, jossa kaikista suurin on se että maistuu tuo alko hiukkasen liikaa ja aina välillä korkki ei mene kiinni joten putki jää auttamattomasti päälle. Tiedän, ettei täydellisiä ihmisiä ole mutta ryyppyputket on semmonen juttu mitä mä en katso. Tai ehkä katsonkin, jos tästä jotain tulee. Olen kuitenkin jo valmis pettymään. Eipähän ainakaan sitten satu niin lujaa.

Käsittämätöntä tämä ihmissuhdepaska. Sen tietää olevan paskaa, mutta silti sitä kaipaa. Oikeastaan luulen sen johtuvan ihan vain siitä, että kaipaan läheisyyttä, toisen ihmisen kosketusta. En niinkään seksiä, koska en tiedä mitä siitä leikkauksen jälkeen tulee... En ole yhtään varma onko leikkauskohta parantunut täysin, lähinnä pelkään siis mahdollista verenvuotoa. Enhän toki haluaisi olla yhtä veristä mössöä... Noh, josko sitä ensi vuoteen asti odottais, onpahan sitten varmasti kulunut riittävän pitkä aika. Ja sitten olenkin ollut vuoden selibaatissa. Anteeksi rakkaat lukijani että jaoin kanssanne moisen karmeuden... Kyllä, edellisestä kerrasta on kohta vuosi. Että se siitä että MINÄ olisin kevytkenkäinen ja täysin rappiolla. HAHAA.