Olen vakuuttunut eläväni jatkoajalla. Kävin tänään lääkärissä näyttämässä kyhmyjä. Ne ovat villiintyneitä rauhasia, eli siis vaarattomia. Ovat vaan syystä tai toisesta päättäneet turvota, mutta lääkärin mukaan voisivat olla jopa kookkaan mansikan kokoisia - siinä vaiheessa kuulemma pitää tulla uudestaan näytille ja pitää seurata kuitenkin etteivät enempää villiinny. En muista rauhasten hienompaa nimeä, mutta ne säätelevät liman eritystä. Kuinka ihastuttavaa. Limaneritysrauhaseni ovat villiintyneet. Lottopotti siis.

Lisäksi lääkärillä tutkittiin päällisin puolin paikat, otettiin papa ja korkean riskin hpv testi, jonko tuloksesta pitkälti riippuu jatko. En ole koskaan ollut yhtä kivuliaassa papatutkimuksessa osallisena, Se lääkäri ei ihan oikeasti osannut käyttää ankannokkaa, vaan veivasi sitä helvetin kivuliaasti ylös ja alas ja sivuille. Hoitsu katsoi menoa vähän kummissaan ja yritti rauhoittaa ja rentouttaa mua, sanoi vaan että mitä rennompi olen niin sitä nopeammin homma on ohi. Voin kertoa että tällä hetkellä en istu mielelläni, puoli-istuva asento on jo ihan okei. Verta ei onneksi tule, että ei ihan niin paljon kuitenkaan runnellut.

Jos korkean riskin hpv testi on positiivinen, joudun uudestaan kolposkopiaan ja hyvin tiukkaan seurantaan. Jos se on negatiivinen, pääsen takaisin kunnalliselle puolelle ja menen rutiinitarkastukseen (papa) kahden vuoden päästä loop-hoidon päivästä. Ette usko sitä helpotuksen määrää kun lääkäri sanoi että paikat näyttävät todella siistiltä ja että ne kyhmyt eivät ole vaarallisia! En ole halunnut koko aiheesta edes blogata, tässä on ollut ihan riittävän paljon mietittävää ja syitä ahdistua. Mm. äitini, joka ilmoitti tosiaan vihaavansa mua ja tanssittaa mua pillinsä mukaan. Vielä tovi täytyy tanssia kyseisen pillin mukaan. Mutta kohta se loppuu. Kuten myös mun kärsivällisyys ja tämä jatkoaika.

Koen ihan tosissani eläväni jatkoajalla. Olen todella monta kertaa jo säikähtänyt ja ollut aivan varma että nyt on vakavaa ja henki lähtee, mutta vieläkään en ole kuollut. Faktahan on se, että syövän esiasteenkin jälkeen on suuri riski uusimiselle. Nuorilla ihmisillä kun solut jakaantuu niin hirvittävää vauhtia, nuoruus voi olla se joka tappaa. Jakautuuhan ne syöpäsolutkin samaa tahtia kun normaalit, terveet solut.

Jos haluan etsiä jotain äärettömän positiivista tästä kaikesta paskasta, olen tajunnut ketkä ovat niitä ihmisiä joita kehtaan kutsua ystävikseni ja joihin tiedän voivani luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ilokseni työyhteisössäni on myös tälläisiä ihmisiä. Työyhteisöni on ihanasti myötäelänyt mukana tässä kaikessa ja ollut valtavana tukena. Ymmärretään ihmistä, joka on fyysisesti ja henkisesti vedetty loppuun mutta annetaan sen silti tehdä töitä. Jopa mun pomo tuli tänään käymään kun sille selvisi ketkä ovat iltavuorossa. Tuli ihan vain mua tapaamaan ja ilmaisemaan tukensa. Halasikin mua ja oli lähes yhtä helpottunut hyvistä uutisista kuin mä itse!

Josko nyt voisin vaikka nukkua taas yöni kunnolla, sunnuntaipäivän ja maanantai-illan välissä en nukkunut tuntiakaan. Olin putkeen 35 tuntia hereillä. En tykännyt siitä alkuunkaan. Ei tule sitten myöskään sellainen fiilis, että haluaisin autolla tähdätä puuhun tai lyhtypylvääseen.

Olen häilynyt jaksamiseni rajamailla, mutta sieltä on mut liikkeelle potkaissut joka kerta ihminen, jota ilman tuskin enää olisin olemassa. Kiitos tämän ihmisen osaan sanoa ei ja kuunnella omaa jaksamistani. Ei ole pakko, jos ei halua. Ja kipeille asioille saa nauraa. Eikä ole mitään sellaista asiaa josta ei voisi puhua ja jota ei pystyttäisi järjestämään. Elämässäni on enkeli. Kiitos vaimo, Ria. Kiitos. Rakastan sinua.