Joo, huomasin tänään että olen... tuota... mikäs on naispuolinen vastine aisankannattajalle? No, se olen kuitenkin. Aamulla kahdeltatoista tuli puhelu. Arvasin jo millä asialla soitteli. Joten siis laitoin puhelimen äänettömäksi ja käänsin kylkeä. Soitti mokoma uudestaan ja jopa vastasin, ystävällisesti tietysti, että mitä helvettiä hän mahtaa haluta. Tupakkaa halusi. Tiuskaisin kohteliaasti etten ole palvelija ja löin luurin kiinni. On tämäkin perkele. Ja sitten olisi halunnut vielä kyydin töistä pubiin.

Olen viimeisen kolmen yön aikana lukenut kymmenkunta blogia alusta loppuun. Jostain syystä luin jopa sen kauhistusta ja moraalista tuskastusta aiheuttaneen Kolmas pyörä - blogin. Se ei ollut niin hulvaton kuin Solutoveri, mutta jollain tavalla hyvin koskettava. Taisin  bongata sen Facebookista jonkun teinikaverini seinältä ja oli pakko katsoa millaista paskaa lukevat. En ymmärrä miksei teini näe missä hänen suhteessaan vanhempaan mieheen mennään ja kuinka kovaa ollaan menossa sinne ryteikköön. Tiedän, ettei ole minun tehtäväni ruotia muiden elämää ja blogeja omassani, mutta olen itse ollut osittain vastaavassa tilanteessa. Mies ei tosin ollut varattu, mutta minua vanhempi ja siinä mentiin rytinällä metsään. En minäkään halunnut uskoa niitä pahoja kieliä jotka sattuivat olemaan oikeassa.

Voi ei. Arvostelen muiden blogeja blogissani. Yksi lohtu on, ja se on se ettei minulla tietääkseni ole vakituisia lukijoita eikä minun blogiani linkitellä minnekään nettisivuille joilla sitä voitaisiin ruotia oikein huolella. Eikä siinä, senkun ruotisivat. Mun elämäähän tää on.

Koska satunnaisen epäsäännöllisesti bloggaan tänne kissoistani ja niiden tekemisistä, mutta lupasin olla tekemättä tästä hevosblogia, perustin poneilleni blogin. En edes tähän samaan blogialustaan vaan täysin toisaalle, ei sitten mene sekaisin että kumpaan kirjoitan ja mistä. Elämä on tuntunut jotenkin ihan kauhean turhalta ja blaablaablaa, sitä perinteistä. Ei tässä kai pääse mitään ihmeempiä tapahtumaan kun olen aina kipeänä tai töissä, tai kipeänä töissä tai sitten tappamassa aikaa jonkun nobodyn kanssa. Kaipaan vaimoa, kaipaan järjen ääntä, kaipaan sitä että saisin olla vain ja tehdä mitä vittua lystäisin.

Tiedättekö, kissa kainalossa on kauhean vaikeaa kirjoittaa... Ismo parkkeerasi puoliksi syliin, suoraa vasemman käsivarteni alle. Katsoimme äsken Pasila-maratonini loppuun. Nyt olen katsonut kaikki neljä tuotantokautta. Mitäs sitten? Muumi-maraton? Vastahan sen pidin kun vielä kotona asuin... Muutama vuosi sitten! Tai sitten voisin vaikka siirtyä lukemaan kirjoja. Ai elämä, mikä se semmonen on?

Vois olla suihkun paikka ja sitten ehkä vähän sitä samperin kasviskiusausta. Huomenna olis töitä. PASKAA. En jaksa, olen kipeä, ei huvita. Paitsi että siitä saa rahaa. Siispä raahaudun sinne silti. Olin tänäänkin töissä vaikkei pitänyt. Kuuden tunnin palkka kolmen tunnin työstä. KELPAA!