Hei kaikki mussukat!
Olen siirtynyt blogeineni toisaalle, ja uuden blogini osoite on http://kyllikinfantsulaiffi.blogspot.fi/
Laitan sinne kaikki päivitykseni täältä vuoden perusteella järjestykseen kunhan vain saan aikaiseksi, luultavasti hyvinkin pian, jonka jälkeen poistan tämän blogin.
Kiitoksia seurasta ja nähdään blogspotissa!
-K
perjantai, 3. elokuu 2012
Uusi blogialusta
tiistai, 3. heinäkuu 2012
Heinäkuun kuulumisia
Opettelen tässä parhaillaan vasenkätiseksi. Oikea käteni on täydellisessä käyttökiellossa ranteessa olevan jännetuppitulehduksen johdosta. Kävin tänään vihdoinkin lääkärissä, ranne on ollut kuukauden kipeä ja tuettuna mutta ei se ole mennyt muuta kun pahemmaksi. En olisi mennyt lääkäriin ellen olisi eilen aamulla tiputtanut sähköhammasharjaa kipuaallon johdosta varpailleni. Lääkäri halusi kirjoittaa loppuviikon sairaslomaa, en suostunut, lääkäri päätti lastoittaa koko käden sormista kyynärpäähän etten vahingossakaan sitä pääse käyttämään. Sain mä sitten myös tulehduskipulääkekuurin jonka epäilen olevan tarkoitettu pillerien koosta päätellen norsuille. Ei ne mun olemista helpota kyllä yhtään. Onneksi saan töissä erivapauksia osittain säälistä ja osittain siksi että osaan niitä pyytää.
Muuten elämään ei kuulu mitään ihmeempiä. Hirveä määrä uutta kosmetiikkaa muutti luokseni ja piipahdin Tampereella. Ai niin, ja vanhenin taas vuodella. Ja tilasin 125€ eteerisiä öljyjä tuoksulyhtyyni. Ja onhan mulla meneillään vielä yksi äärimmäisen salamyhkäinen projekti. Rupeaa vaan hymyilyttämään kun ajattelenkin että on kerrankin menossa jotain sellaista jonka saan pitää vain itselläni ja koko projekti on mua itseäni varten. Kjäh kjäh, kunhan tämä tulee julki niin siinä saattaa moni yllättyä ja veisata muutamat veisutkin. Mutta saa nyt nähdä miten tästä edetään, muutenkin kuin vasuriksi opetellen!
Muuten elämään ei kuulu mitään ihmeempiä. Hirveä määrä uutta kosmetiikkaa muutti luokseni ja piipahdin Tampereella. Ai niin, ja vanhenin taas vuodella. Ja tilasin 125€ eteerisiä öljyjä tuoksulyhtyyni. Ja onhan mulla meneillään vielä yksi äärimmäisen salamyhkäinen projekti. Rupeaa vaan hymyilyttämään kun ajattelenkin että on kerrankin menossa jotain sellaista jonka saan pitää vain itselläni ja koko projekti on mua itseäni varten. Kjäh kjäh, kunhan tämä tulee julki niin siinä saattaa moni yllättyä ja veisata muutamat veisutkin. Mutta saa nyt nähdä miten tästä edetään, muutenkin kuin vasuriksi opetellen!
tiistai, 26. kesäkuu 2012
Mä olen miettinyt.
Mä olen miettinyt viime aikoina aika paljon, ja se on vaikuttanut tietysti todella moneen asiaan. Omituisinta kaikessa on se, että mitä enemmän mä mietin, sitä tyhmempiä ratkaisuja mä teen. Mulle tiputettiin eteen kultalautasella täydellinen parisuhde. Ja mitä minä teen? Minä MIETIN ja sitten taas ryssin kaiken. Ei sillä oikeastaan väliä. Ei millään ole oikeastaan väliä. Niin yksinkertainen asia kun elämä voi joskus tuntua siltä, etten osaa olla siitä kyllin kiitollinen. Mutta mä olen. Aina välillä. Päivittäin sen pienen hetken, kun en mieti tai ajattele mitään.
Mä mietin sellaisia asioita joissa ei ole muiden kannalta mitään väliä. Esimerkkinä tästä mietin tässä yksi päivä, että huomaakohan töissä joku että mulla ei ollut mitään aplikaattoria jolla olisin laittanut meikkivoidetta, tulikohan sitä tasaisesti ja osasinko mä käyttää sitä oikein. Mä TIEDÄN että mun elämäni perustuu muiden miellyttämiseen, on perustunut jo pienestä pitäen. Ei se ole mikään salaisuus, mun äiti on vaikea ihminen joka on tehnyt korjaamatonta tuhoa mun identiteettiin ja itsetuntoon. Pelottavinta on, että mä tunnistan itsessäni niitä täysin samoja piirteitä ja jopa ymmärrän miksi äiti tekee niinkuin tekee tai sanoo asioita. Viime talvena me riideltiin äidin kanssa paljon. Nyt mä olen ymmärtänyt, että se kaikki ihan oikeasti oli mun syytä. Minä olin kiittämätön, laiska ja saamaton vätys. Huomaan, että mitä enemmän mä hyvitän sitä kaikkea, sitä helpompi mun on olla. Eikä me tapella äidin kanssa enää.
Eräs ystäväni tiedusteli tässä päivänä eräänä Kylli-tädin horinoita luettuaan että miksen mä ole sanonut mitään siitä miltä musta tuntuu ja mitä mä kelaan asioista. Kyse ei ole epäluottamuksesta. Kyse on tuomitsemisen pelosta. Pelosta, että mun oikeuteni suruun, tuskaan, kaipaukseen, epätoivoon ja toivottomaan rakkauteen tuomitaan. Ihmiset ovat hirvittävän kärkkäitä tuomitsemaan toisten ratkaisuja. Oli kyseessä sitten koiran pennutus, kastematojen mallitoimiston perustaminen tai vaikkapa se, että täydellisellä pihakivetyksellä on yksi väärän värinen kivi väärässä rivissä. Minä olen se väärän värinen kivi väärällä rivillä muuten täydellisellä pihakivetyksellä. Minut tuomitaan ennenkuin saan edes suutani auki. On asioita joista en halua puhua, niistä haluan kirjoittaa.
Kirjoitin kirjeen muotoon edellisen bloggaukseni sillä oletuksella, että se voisi auttaa mua paranemaan. Mä haluaisin uskaltaa uskaltaa. Mutta ei mua voi auttaa, eikä mua voi pakottaa puhumaan. Mutta ei mua saa myöskään tuomita siitä ratkaisusta, etten halua kaataa tätä kenenkään muun niskaan. Mulla on jäljellä enää muistot ihanasta elämästä joka mulla hetken oli. En halua, että ne muistot tahrataan tuomitsemalla. Haluan omassa pienessä kuplassani helliä niitä muistoja ja elätellä toiveita siitä, että se joskus palaisi. Että se kaikki palaisi. On henkisesti hirveän rankkaa yrittää rämpiä tässä samassa suossa. Jokainen päivä näyttää sateiselta ja harmaalta. Mutta mä näen myös auringon. Se hymyilee mulle hänen kasvoillaan. Mun muistoissani paistaa aina aurinko, ja on lämmin. Peiton alla on aina lämmin.
Kuuntelin töissä Kaija Koota. Yksi biisi tuntui erityisen omalta ja puhuttelevalta. Olen aina ajatellut kyseistä biisiä hieman eri tavalla, mutta nyt kuulin sen ihan uudella nuotilla. Ajattelin ensin, että tämä biisi kuvaa tunteitani suurimmasta mahdollisesta potentiaalisesta menetyksestä, mutta mä tajusin että mä olen kokenut jo Sen Suurimman Mahdollisen Menetyksen. Isku vasten kasvoja, en usko että edes lemmikkieni menetys tuntuisi niin tuskalliselta kuin se, että minä menetin sinut. Toivunko sinusta ikinä? Ja haluanko toipua?
http://www.youtube.com/watch?v=54LT8vGzaxI
Oon selviämättä päivä kerrallaan. Neljään sanaan kiteytyy minun elämäni.
Mä mietin sellaisia asioita joissa ei ole muiden kannalta mitään väliä. Esimerkkinä tästä mietin tässä yksi päivä, että huomaakohan töissä joku että mulla ei ollut mitään aplikaattoria jolla olisin laittanut meikkivoidetta, tulikohan sitä tasaisesti ja osasinko mä käyttää sitä oikein. Mä TIEDÄN että mun elämäni perustuu muiden miellyttämiseen, on perustunut jo pienestä pitäen. Ei se ole mikään salaisuus, mun äiti on vaikea ihminen joka on tehnyt korjaamatonta tuhoa mun identiteettiin ja itsetuntoon. Pelottavinta on, että mä tunnistan itsessäni niitä täysin samoja piirteitä ja jopa ymmärrän miksi äiti tekee niinkuin tekee tai sanoo asioita. Viime talvena me riideltiin äidin kanssa paljon. Nyt mä olen ymmärtänyt, että se kaikki ihan oikeasti oli mun syytä. Minä olin kiittämätön, laiska ja saamaton vätys. Huomaan, että mitä enemmän mä hyvitän sitä kaikkea, sitä helpompi mun on olla. Eikä me tapella äidin kanssa enää.
Eräs ystäväni tiedusteli tässä päivänä eräänä Kylli-tädin horinoita luettuaan että miksen mä ole sanonut mitään siitä miltä musta tuntuu ja mitä mä kelaan asioista. Kyse ei ole epäluottamuksesta. Kyse on tuomitsemisen pelosta. Pelosta, että mun oikeuteni suruun, tuskaan, kaipaukseen, epätoivoon ja toivottomaan rakkauteen tuomitaan. Ihmiset ovat hirvittävän kärkkäitä tuomitsemaan toisten ratkaisuja. Oli kyseessä sitten koiran pennutus, kastematojen mallitoimiston perustaminen tai vaikkapa se, että täydellisellä pihakivetyksellä on yksi väärän värinen kivi väärässä rivissä. Minä olen se väärän värinen kivi väärällä rivillä muuten täydellisellä pihakivetyksellä. Minut tuomitaan ennenkuin saan edes suutani auki. On asioita joista en halua puhua, niistä haluan kirjoittaa.
Kirjoitin kirjeen muotoon edellisen bloggaukseni sillä oletuksella, että se voisi auttaa mua paranemaan. Mä haluaisin uskaltaa uskaltaa. Mutta ei mua voi auttaa, eikä mua voi pakottaa puhumaan. Mutta ei mua saa myöskään tuomita siitä ratkaisusta, etten halua kaataa tätä kenenkään muun niskaan. Mulla on jäljellä enää muistot ihanasta elämästä joka mulla hetken oli. En halua, että ne muistot tahrataan tuomitsemalla. Haluan omassa pienessä kuplassani helliä niitä muistoja ja elätellä toiveita siitä, että se joskus palaisi. Että se kaikki palaisi. On henkisesti hirveän rankkaa yrittää rämpiä tässä samassa suossa. Jokainen päivä näyttää sateiselta ja harmaalta. Mutta mä näen myös auringon. Se hymyilee mulle hänen kasvoillaan. Mun muistoissani paistaa aina aurinko, ja on lämmin. Peiton alla on aina lämmin.
Kuuntelin töissä Kaija Koota. Yksi biisi tuntui erityisen omalta ja puhuttelevalta. Olen aina ajatellut kyseistä biisiä hieman eri tavalla, mutta nyt kuulin sen ihan uudella nuotilla. Ajattelin ensin, että tämä biisi kuvaa tunteitani suurimmasta mahdollisesta potentiaalisesta menetyksestä, mutta mä tajusin että mä olen kokenut jo Sen Suurimman Mahdollisen Menetyksen. Isku vasten kasvoja, en usko että edes lemmikkieni menetys tuntuisi niin tuskalliselta kuin se, että minä menetin sinut. Toivunko sinusta ikinä? Ja haluanko toipua?
http://www.youtube.com/watch?v=54LT8vGzaxI
Oon selviämättä päivä kerrallaan. Neljään sanaan kiteytyy minun elämäni.
keskiviikko, 6. kesäkuu 2012
Ihana elämä.
Minulla OLI ihana elämä. Vajaa vuosi sitten vielä. Mutta sitten jokin muuttui. Minä muutuin, sinä muutuit. Ikävöin sinua yhä, päivittäin. Viime yönä heräsin siihen, että itkin. Itkin, koska olin niin yksinäinen. Ilman sinua olen aina seurassakin yksinäinen. Ilman sinua elämälläni ei ole merkitystä. En kestä muiden onnea, enkä halua joutua selittelemään omia tunteitani. Enkä halua, että ne puhuvat sinusta pahaa. Sinä olet täydellinen. Kaikki vika oli minussa. En syytä sinua mistään. Kaipaan sinua niin...
Minä en omana itsenäni kelvannut sinulle, enkä ihmettele sitä yhtään. Me sitouduimme toisiimme kyllä, mutta kumpikin eri tavalla. Kyllä me molemmat annoimme toisillemme toisistamme kaiken annettavissa olevan. Sinä annoit minulle enemmänkin. Niin paljon ne sinusta puhuivat pahaa. Minä halusin suojella sinua, rakastaa sinua ja jakaa loppuelämäni päivät kanssasi. Minä halusin kantaa lastasi ja pukeutua alttarilla valkoiseen. Sinä lupasit minulle häät, sinä lupasit rakastaa minua lopun elämääsi. Minun itsekkyyteni ja painostukseni takia minä menetin sinut, minä menetin kaiken. Sinä tulet mieleen kaikesta. Aivan kuin jokainen lehti tuulessa kuiskuttelisi nimeäsi. Jokainen laulu tuntuu kertovan sinusta. Näen sinut jokaisessa vastaantulevassa ihmisessä, näen kasvosi jopa öisellä tähtitaivaalla.
Sinä et ollut tukenani sairaudessani. Sinä olisit ollut jos olisit tiennyt. Olen siitä varma. Minä rakastan sinua, enkä epäile hetkeäkään että myös sinä rakastit minua. Olen vieraantunut ystävistäni enkä halua vapaaehtoisesti tavata ketään. Yksin hellin muistojani sinusta. Usein huomaan tuijottavani tyhjyyteen kyynelten valuessa poskilleni. Joskus kissa nuolee ne pois, joskus ne vain kuivuvat suolaisiksi viiruiksi kasvoilleni kirvelemään. Kipu menettämisestäsi ei ole hellittänyt yhtään, on kuin olisin tajunnut vasta eilen ettet tule takaisin.
Toivon että olet löytänyt arvoisesi rakkauden ja että hän kohtelee sinua vähintään yhtä hyvin kuin minä olisin halunnut sinua kohdella. Minä tiedän, että meidän eromme oli minun syytäni. Minä kääntäisin aikaa taaksepäin jos voisin. Minä tappaisin puolestasi, jos sillä saisin sinut takaisin. Minä tekisin MITÄ TAHANSA saadakseni sinut takaisin. Ilman rajoituksia, ihan mitä tahansa.
Minä olisin tehnyt vuoksesi mitä tahansa, jos olisit pyytänyt. Minä pyysin sinulta liikaa. Minä pyysin, että olisit rakastanut minua niinkuin minä rakastin sinua. Minä pyysin, että sinä sanoisit vain että olisit minun. En ole tarkoittanut kertaakaan kun olen puhunut sinusta rumilla nimillä. Kerron ihmisille sinusta sen mitä he haluavat kuulla. He näkevät mihin kuntoon olen tämän kaiken vuoksi ajautunut ja he syyttävät sinua siitä. Se ei ole sinun syytäsi. Mikään tästä ei ole. Tämä kaikki on minun syytäni.
Olisi helpompi olla jos oppisin olemaan rakastamatta sinua, tai pystyisin edes syyttämään sinua tästä. En pysty vihaamaan. Enkä osaa tukahduttaa tunteitani. Tuskallisinta on ajatella, millaista yhteinen elämämme voisi tällä hetkellä olla. Meillä voisi olla hääpäivä sovittuna ja esikoinen tuloillaan. Olen liian katkera edes miettimään. Olen katkera itselleni, sillä juuri minä vein itseltäni ja meiltä mahdollisuuden kaikkeen tuohon. Ja se sattuu. En pääse tästä yli. En voi lakata vihaamasta itseäni. Ja minä rakastan sinua. Rakastan niin että kipeää tekee. Ja tulen aina rakastamaan.
<3 MH <3
Minä en omana itsenäni kelvannut sinulle, enkä ihmettele sitä yhtään. Me sitouduimme toisiimme kyllä, mutta kumpikin eri tavalla. Kyllä me molemmat annoimme toisillemme toisistamme kaiken annettavissa olevan. Sinä annoit minulle enemmänkin. Niin paljon ne sinusta puhuivat pahaa. Minä halusin suojella sinua, rakastaa sinua ja jakaa loppuelämäni päivät kanssasi. Minä halusin kantaa lastasi ja pukeutua alttarilla valkoiseen. Sinä lupasit minulle häät, sinä lupasit rakastaa minua lopun elämääsi. Minun itsekkyyteni ja painostukseni takia minä menetin sinut, minä menetin kaiken. Sinä tulet mieleen kaikesta. Aivan kuin jokainen lehti tuulessa kuiskuttelisi nimeäsi. Jokainen laulu tuntuu kertovan sinusta. Näen sinut jokaisessa vastaantulevassa ihmisessä, näen kasvosi jopa öisellä tähtitaivaalla.
Sinä et ollut tukenani sairaudessani. Sinä olisit ollut jos olisit tiennyt. Olen siitä varma. Minä rakastan sinua, enkä epäile hetkeäkään että myös sinä rakastit minua. Olen vieraantunut ystävistäni enkä halua vapaaehtoisesti tavata ketään. Yksin hellin muistojani sinusta. Usein huomaan tuijottavani tyhjyyteen kyynelten valuessa poskilleni. Joskus kissa nuolee ne pois, joskus ne vain kuivuvat suolaisiksi viiruiksi kasvoilleni kirvelemään. Kipu menettämisestäsi ei ole hellittänyt yhtään, on kuin olisin tajunnut vasta eilen ettet tule takaisin.
Toivon että olet löytänyt arvoisesi rakkauden ja että hän kohtelee sinua vähintään yhtä hyvin kuin minä olisin halunnut sinua kohdella. Minä tiedän, että meidän eromme oli minun syytäni. Minä kääntäisin aikaa taaksepäin jos voisin. Minä tappaisin puolestasi, jos sillä saisin sinut takaisin. Minä tekisin MITÄ TAHANSA saadakseni sinut takaisin. Ilman rajoituksia, ihan mitä tahansa.
Minä olisin tehnyt vuoksesi mitä tahansa, jos olisit pyytänyt. Minä pyysin sinulta liikaa. Minä pyysin, että olisit rakastanut minua niinkuin minä rakastin sinua. Minä pyysin, että sinä sanoisit vain että olisit minun. En ole tarkoittanut kertaakaan kun olen puhunut sinusta rumilla nimillä. Kerron ihmisille sinusta sen mitä he haluavat kuulla. He näkevät mihin kuntoon olen tämän kaiken vuoksi ajautunut ja he syyttävät sinua siitä. Se ei ole sinun syytäsi. Mikään tästä ei ole. Tämä kaikki on minun syytäni.
Olisi helpompi olla jos oppisin olemaan rakastamatta sinua, tai pystyisin edes syyttämään sinua tästä. En pysty vihaamaan. Enkä osaa tukahduttaa tunteitani. Tuskallisinta on ajatella, millaista yhteinen elämämme voisi tällä hetkellä olla. Meillä voisi olla hääpäivä sovittuna ja esikoinen tuloillaan. Olen liian katkera edes miettimään. Olen katkera itselleni, sillä juuri minä vein itseltäni ja meiltä mahdollisuuden kaikkeen tuohon. Ja se sattuu. En pääse tästä yli. En voi lakata vihaamasta itseäni. Ja minä rakastan sinua. Rakastan niin että kipeää tekee. Ja tulen aina rakastamaan.
<3 MH <3
tiistai, 29. toukokuu 2012
Ihan vähän vaan kännipäivitys
Yritin tuossa aiemmin päivällä täytellä relaatioita, mutta ei siitä sitten tullut mitään kun ei pysy ajatus kasassa. Vedin tässä pikkupikku siideripöhnät kahden päivän vapaiden kunniaksi. Olen joutunut viime päivinä kohtaamaan menneisyyttäni niin paljon, että se tekee pahaa. Muistot tulvivat mieleen ihan yksittäisistä biiseistä tai jostain sellaisesta tunnetilasta jota kaipaamani ihmisen kanssa koki yhtenään. Äh, ei tästä tule mitään. Ei mistään tule mitään.
Sovitaan että en juo ikävään vaan juhlin sitä, että mut vakinaistettiin tuohon työpaikkaan jossa olen ollut tänään 29.5 päivää vaille vuoden. Ehkä pitäisi mennä nukkumaan...
Sovitaan että en juo ikävään vaan juhlin sitä, että mut vakinaistettiin tuohon työpaikkaan jossa olen ollut tänään 29.5 päivää vaille vuoden. Ehkä pitäisi mennä nukkumaan...
