Mä mietin usein, että onko tässä elämässä mitään järkeä. Sanovat, että jokaiselle ihmiselle jää kannettavaksi juuri niin paljon kuin he jaksavat kantaa. No, mä olen henkisesti väsynyt enkä jaksa enää. Haaveilen siitä hetkestä kun saan elämäniloni takaisin. Älkää hyvät ihmiset käsittäkö väärin. Mun elämässä on paljon iloisia asioita. On ihana mies, eläimiä ja rakastava perhe johon turvata myrskyissä. Mutta en mä kyllä tästä maallisesta tallustelusta nauti. Ainakaan useimpina päivinä.
Mulla vetää mielialat ees taas tuhatta ja sataa enkä ihan aina pysy itsekään mukana menossa. Yhdessä hetkessä saatan olla aivan murheen murtama, lyöty, nöyryytetty ja alistettu. Ja seuraavassa hetkessä päätän olla luovuttamatta, minähän en ole mikään luuseri! Tämän päivän reissu Kelaan on loistava esimerkki. Siellä ei mennyt kaikki niinkuin piti, tulin kotiin kiukkuisena kuin pieni ampiainen. Vaihdoin tallivaatteet, lähdin tallille ja nousin ratsaille. Sitten puolessa välissä lenkkiä tajusin että vittu, minuahan ei valtio tollai tuuppaa hanuriin! Ja niin päivä parani huomattavasti.
Palkitsin itseni kaupassa siitä että selvisin tästä päivästä. Tarkoitus oli vaan hakea Lidlin jumalaista greippimehua ja viisi pakettia nuudeleita. Noh, kannoin kaupasta ulos mehun lisäksi juustoa, naudan ulkofilepihvin ja paketin paneroituja camembert-kiekkoja. Noita on tiedossa huomenna, tänään sain ruokaa kun kävin porukoilla. Sinnekin päätin lähteä käymään ihan vaan fiilispohjalta. Oon maannu kotona melkein koko viikon kipeenä, ja nyt sit tuntu siltä että pää hajoo ja seinät kaatuu päälle jos en pääse täältä pois. Cruisailin Mersullani sitten porukoille, matkaa ei onneks oo ku rapiat 40km.
Selvennykseksi sen verran heti tähän ekaan kirjoitukseen, että mulla on tapana kirjoittaa kissoista (2kpl) lapsina. Biologisia lapsia mulla ei ole, eikä niitä tule. Eli mulla on siis kaks kissaa ja poni, joka jakaantuu kesällä (25.5 on laskettu aika) kahdeksi poniksi. Ja oon enemmän kun tyytyväinen että mulla noita elukoita on, koska ilman niitä tuskin enää olisin ihan järjissäni. Tosin enhän mä ole nytkään... Mutta eläimet helpottaa kun ahdistaa. Mulla ei ole mt-ongelmia, välillä elämä vaan on vaikeeta ja maailma pääsee potkimaan päähän. Tai tuuppaamaan hanuriin. Kyllähän semmonen pistää vituttamaan.
Rupesin tätä blogia ihan vaan itseäni varten rustailemaan, en oikein saa enää kirjoitettua runojakaan siitä miltä musta tuntuu. Kaikki aiheet on käytetty ja tuntuu että vaan toistan itseäni. Niin mä tässä blogissakin varmasti teen, mutta helpottaa kun saa avautua jonnekin ihan kaikessa rauhassa. Siinähän lueskelette ja jos tunnistatte, niin toivon että pidätte sen ihan ikiomana tietonanne. Jos on jotain sanottavaa, niin kommentoida saa. Mun kannalta se ei ole välttämätöntä. Riippuen kommenttien määrästä voi olla että otan koko ominaisuuden pois. En ehkä halua lukea muiden kommentteja skandaalinkäryisestä elämästäni. Saan niitä oikeassa elämässä ihan riittämiin.
Tällä hetkellä mulla on erittäin paha ongelma. Rupesin miettimään ehkäisyasioita noin niinkun tulevaisuutta silmällä pitäen. En tiedä pitäiskö pysyä ihan vaan pillereissä vai laitattaisko hormonikierukan... Jälkimmäinen houkuttais aika paljon, se olis viis vuotta sterilisaation tehoon verrattava ehkäisykeino eikä tartteis muistaa napsia noita pillereitä. Tässä riittääkin mietittävää. Jännäksi menee, saa nähdä mitä sitten päätän. Toistaiseksi mennään pillereillä. Ja veikkaan että tää tekstikin riittää tälle yölle. Heppablogiin kirjoitan vielä merkinnän ja menen nukkumaan. Huomenna suunnitelmissa tallia ja vähän viiniä kaverin uuden kämpän kunniaksi. Kuulostaa suunnitelmalta. Ja aion nukkua hyyyyyyyyyyyyyyyvin pitkään, laitan puhelimenkin sellaiseen tilaan ettei mua saa kiinni. Jes. Se on muuten siinä!
Saletisti natsaa ja meininki on sopivasti let's go!
