Olen niin väsynyt. Ja koskee niin helvetisti tietää, että mulle ennen niin kauhean tärkeä ihminen on jo livennyt musta niin kauas etten voi muuttaa asioiden kulkua. Väistämätöntä on se, että joku korjaa tämän ihmisen talteen ja pitää parempaa huolta kuin minä; tukee, kuuntelee, välittää, rakastaa, on tavoitettavissa. Korjaa säröt sielussa, herättää sydämen roudan keskeltä talviunesta ja auttaa jaksamaan. Ei minusta ollut siihen.

Kuuntelen Finlandersin Oikeesti biisiä ja mietin asioita. Vaakakuppi kallistuu sellaiseen suuntaan mikä ei ole mulle itselleni millään tavalla hyväksi. Tiedän tekeväni tyhmästi, mutta en voi itselleni mitään. Ette voi uskoa miltä mun kaltaisesta ihmisestä voi tuntua se, että joku haluaa mua, joku tykkää musta, joku pitää mua kauniina... Mun itsetunnossa ei ole vikaa, vaan se vika on siinä millaiseksi olen kuvitellut itseni ja vastaavasti sitten muut ihmiset. Yksinäisyyteen ja hellyydettömään elämään tottuneena tuntuu uskomattoman hyvältä nukkua toisen ihmisen vieressä ja ihan vaan viettää aikaa. Jutella, nauraa, tanssia, seurustella, ottaa muutama juoma, kulkea samalla kyydillä, tehdä erilaisia asioita yhdessä...

Huomasin jääneeni yksin. Olen sairausruljanssin aikana sulkenut ihmiset elämästäni ja yrittänyt teeskennellä että selviän yksin. En selviä. Tai selviän, koska on pakko. Mutta en halua selvitä yksin. Toisaalta en halua päästää ihmisiä lähelleni näkemään kuinka heikkoja hetkiä mulla välillä on. Mulle ehdotettua psykologia voisin kyllä harkita, olisi ihan terapeuttista päästä juttelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa joka voisi antaa uutta näkökulmaa siihen onko mun tekemiset ja ratkaisut ihan järkeviä ja ennenkaikkea käynkö mä edes täysillä. Tiedän että kaikki mun ratkaisut ei ole fiksuja. Siitä kertoo jo se, että odotan joka hetki että puhelin soi. Puhelimen pitää soida, että pääsen lähtemään.

Nyt täytyy päästä nukkumaan, ajatus ei kulje enää ollenkaan. Turhauttavaa kirjoittaa siitä ettei ole mitään mistä kirjoittaa. Sormet läppärin näppäimistöllä odottamassa naputeltuja sanoja jotka ilmestyvät näytölle. Ei mitään fiksua sanottavaa. Elämä on kahvitahroja, kipeitä hampaita, univelkaa ja enkelinpieruja. Olen niin väsynyt...